Minimalismi

Minimalistisempi minä

Sohva ja taulu

Olen tainnut vähän hurahtaa minimalismiin, jos näin voi edes sanoa, kun edelleen omistan 10 paria villasukkia ja kaapin täydeltä astioita. Kotini ei siis näytä samalta kuin äärimmäisten minimalistien hyvin pelkistetyt kodit, joista löytyy vain muutama sata tavaraa. Olen kuitenkin ehdottomasti omaksunut minimalistista ajattelumallia, ja karsinut jo useamman vuoden aikana paljon tavaraa pois. Minimalismi on myös ohjannut minua harkitsevampaan ja vastuullisempaan kuluttamiseen.

Olen pyrkinyt laajentamaan minimalistisempaa ajattelutapaa muillekin elämän osa-alueille. Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen poistanut elämästäni sosiaalisen median lähes kokonaan. Minimalismi aihepiirinä voi kuulostaa monen korvaan jo so last seasonilta, mutta itse en pidä sitä ohimenevänä trendinä. Minulle se tuli jäädääkseen.

Mitä on minimalismi?

The Minimalists eli kaksi amerikkalaista minimalistiheppua Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus kiteyttävät minimalismin seuraavasti: ”Minimalism is a tool to rid yourself of life’s excess in favor of focusing on what’s important – so you can find happiness, fulfillment, and freedom”. Eli hyvin vapaasti suomennettuna minimalismin avulla voi tehdä elämäänsä tilaa itselleen tärkeille asioille saavuttaakseen merkityksellisemmältä tuntuvan elämän.

Heidän mukaansa ihmiset tuppaavat antamaan tavaroille liian suuren merkityksen, mutta minimalismi auttaa kyseenalaistamaan mitkä asiat oikeasti tuovat lisäarvoa elämään. Minimalistit eivät etsi onnea tavaroiden kautta vaan elämästä itsestään. Vaikka minimalistinen elämäntyyli näyttäytyy erilaisena eri ihmisillä, on taustalla kuitenkin sama pyrkimys elää elämää, jossa olisi enemmän aikaa, rahaa ja vapautta.

Vaikkei minimalismissa ole rajaa sille, kuinka paljon tavaroita ”saa” omistaa voidakseen kutsua itseään minimalistiksi, on tavaramäärä aika mielenkiintoinen seikka kuitenkin. Esimerkiksi minimalisti Teemu Kunto listaa blogissaan omistavansa 500 asiaa. Veera Kinnusen tutkimuksessa vuodelta 2017 kerrotaan, että keskiverto suomalaisperhe omistaa 10 000–50 000 tavaraa. Vaikkei tämä pääsääntöisesti yksin asuva minimalistimies ja keskiverto perhe ole aivan vertailukelpoisia kohteita, antavat nuo luvut kuitenkin vähän perspektiiviä asiaan.

Olisikin aika hauska ajatus itsekin joskus laskea montako tavaraa omistan. Hommasin kyllä juuri uuden aterinsetin, sillä puhtaat aterimet olivat meidän kahden hengen taloudessa aina loppu, vaikka niitä oli alunperin kuusi kutakin lajia. Mainitsin tämän siis vaan sillä, että tuosta hankinnasta tuli heti peräti 24 uuttaa tavaraa, joten esineiden kokonaismäärä saattaa huidella yllättävän suurissa lukemissa. Sellaisissa lukemissa, ettei varmaan enää kehtaisi väittää olevansa minimalisti. Mutta tietenkin on muistettava, että jokaisella on oma tapa toteuttaa minimalismia, ja pienemmissäkin määrin toteutettuna se voi tuoda lisäarvoa ja helpotusta elämään.

Oman elämän minimalisti

Minimalismi sytytti minua jo joitain vuosia sitten, mutta sanoisin, että reilu vuosi sitten se tuli osaksi identiteettiäni. Olen hyvin iloinen siitä, että minimalistinen ajattelutapa iskostui päähäni jo tässä kohtaa elämää, lapsettomana alle kolmekymppisenä, eikä vasta vuosikymmeniä myöhemmin, jolloin olisin jo ehtinyt haalia tavaraa ties kuinka paljon.

Varsinainen käännekohta tapahtui siinä, kun muutin ensimmäiseen omistusasuntooni. Halusin, että kaikki kotonani oleva tavara olisi mielekästä ja vaivattomasti säilytettävissä. Niinpä tarkastelin omistamiani tavaroita jälleen uudemman kerran, olisiko vielä jotain mitä karsia pois. Ja tätä prosessia teen edelleen aina välillä, kun liika tavaramäärä alkaa ahdistamaan.

Marie Kondon metodin mukaan tavaroita karsiessa pitäisi tunnustella tuottaako tavara iloa ja säilyttää vain ne, jotka tuottavat. Kuuntelin (minulle) ensimmäisen Kondon KonMari-kirjoista verrattain myöhään, vasta tänä syksynä. Olin kuitenkin tutustunut hänen lähestymistapaansa tavaroiden karsimiseen sekä järjestelymetodeihin, kuten pystyviikkaukseen, jo muiden lähteiden kautta aiemmin. Vaikka niin sanottu konmaritus on lähtökohtaisesti saanut minutkin liikkeelle karsimaan tavaroitani, en ainakaan kovin tietoisesti ole pohtinut jokaisen tavaran kohdalla tuottaako se nimenomaan iloa.

Oma lähestymistapani on pikemminkin ollut se, että mietin tarvitsenko esinettä todella tai kuinka paljon sille on ylipäätään tähän asti tullut käyttöä. Ja jos tavara seisoo lähinnä varastossa, mietin onko tavaran säilyttäminen sen arvoista.

Yksi ehdottoman tärkeä kriteeri on minulle nykyään se, että esineellä täytyy olla jokin funktio. En missään nimessä enää ostaisi koriste-esineitä, joiden ainoa tehtävä on kerätä hyllyllä pölyä. Ennemmin arvostan sitä, että tavarani ovat käyttötavaroita, joilla on siis olemassa jokin tehtävä. Myönnettäköön, että poikkeus tähän sääntööni on joulukuusen koristeet, joita keräilen ulkomailta. Mutta hei, Kondon mukaan tämä on ihan sallittua, sillä ne tuottavat minulle iloa!

Papereiden perkaamista

Viimeisimpänä karsimisprosessisani kävin läpi yhden muistolaatikoksi nimeämäni laatikon, joka sisälsi pinon kaikenlaisia paperisia lippulappuja. Laatikko oli jo hyvän aikaa kummitellut kaapissa, enkä ollut edes tietoinen mitä se tarkalleen ottaen piti sisällään. Paperien plaraaminen ei vaan ollut tuntunut yhtään houkuttelevalta rastilta. Lopputulokseen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, sillä sain karsittua kaksikolmasosaa laatikon sisällöstä. Laatikon sijaan voin nyt säilyttää kaikki yksittäiset paperit yhdessä kansiossa.

Lajittelin paperit kolmeen erilaiseen kasaan. Yksi kasa oli suoraan hävitettäviä dokumentteja, kuten ihan turhaan säilössä olleita vanhoja verokortteja (mitä nämä edes tekivät muistolaatikossa?) sekä vanhoja kouluesseitä ja kokeita. Toinen kasa oli sellaisille papereille, jotka halusin vielä säilyttää. Tähän ryhmään seulastani pääsi läpi esimerkiksi erinäisiä todistuksia, vanha treenivihko sekä alakouluaikanen päiväkirja.

Kolmatta kasaa, joka koostui muun muassa ei-niin-hienoista piirustuksista ja ulkomaan reissujen teatterilipuista, en halunnut ihan suoriltaan heittää menemään. Halusin näistä jäävän jonkinlaisen muiston, joten otin niistä talteen valokuvan ja sitten luovuin itse tavarasta. Tällä tavoin ei tarvitse säilöä sellaisia esineitä, joita on säilyttänyt ihan vaan, koska ne ovat sattuneet kulkemaan mukana esimerkiksi lapsuudesta tähän päivään asti, vaikkei niillä sen suurempaa merkitystä itselle olekaan.

Oletko koittanut minimalistisempaa elämäntyyliä? Jos olet, onko se jäänyt sinulla käytäntöön vai mennyt ohi alkuhuuman jälkeen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *