Poikaystäväni, joka on tottunut pyöräilemään joka paikkaan, koki kulttuurishokin muuttaessaan luokseni, kun kuljen tai no kuljin joka paikkaan itse aina autolla, vaikka matka oli lyhyt. Asun paikkakunnalla, jossa julkinen liikenne ei ole mitään Helsingin luokkaa, joten yksityisautoilu on ollut aina normaali toimintatapa.
Pyöräily on ollut minulle useamman vuoden ajan vain satunnainen kesäinen urheilumuoto. Kouluaikoina pyöräilin toki paljon, mutta niistä hikisistä ja kiireisistä viiden kilometrin koulumatkoista on piirtynyt mieleen lähinnä puistattava kuva, joten mukavuudenhalu on sittemmin vienyt voiton.
Syksyn aikana onnistuin kuitenkin muuttamaan tämän pahan tapani ainakin työmatkojen osalta. Kuljen siis nykyisin parin kilometrin työmatkani pääsääntöisesti pyörällä. Ei ole pitkä matka, joten sietääkin pyöräillä. Tarvitsin vain vähän herättelyä toiselta ihmiseltä, jotta tajusin, että niin kyllähän sitä pyörälläkin pääsee.
Nyt olen muuttanut identiteettini mukavuudenhaluisesta henkilöstä, joka kulkee työmatkansa autolla aktiiviseksi henkilöksi, joka suosii hyötyliikuntaa ja kulkee työmatkansa pyörällä. Tällainen identiteetin muuttamisen ajattelumalli on tuttu varmaan teille, jotka olette lukeneet James Clearin Atomic Habits -kirjan.
Työmatkapyöräilyn aloittaminen
Työmatkapyöräilyn aloittaminen oli sinänsä helppoa, sillä minun ei tarvinnut tehdä mitään hankintoja siihen liittyen. Pyörä (ihan tavallinen), kypärä sekä etu- ja takavalo kaikki löytyivät minulta jo ennestään. Lisäksi käytössäni oli jo valmiiksi laukun sijaan työreppu, jota on helppo kuljettaa pyöräillessä.
Ensimmäisinä päivinä poljin matkan turhan lujaa ja liian suurella vaihteella, jolloin jälkihiki pääsi yllättämään. Kun vaihdoin vaihdetta pienemmälle löysin itselleni sopivan rauhallisen vauhdin. Minulla ei ole onneksi aamuisin varsinaisesti kiire, kiitos liukuvan työajan, joten ei ole edes tarpeen hosua.
Pukeutuminen onkin sitten vähän kinkkisempi seikka pyörällä matkatessa. Näin talvella pitää ehdottomasti pukea kerrastohousut alle. En halua enää kokea teini-iästä tuttuja helakan punaisia ja pisteleviä reisiä kotiin tullessa pakkasella. Onneksi matkani on sen verran lyhyt, ettei siinä yleensä vielä kerkeä tulla liian kuuma, vaikka pukeutuu lämpimästi. Pitää kuitenkin jättää vähän varaa liikkumisen tuottamalle lämmölle.
Toimistotyöläisenä ehkä hiukan harmittaa jättää kivat villakangas- ja trenssitakit kaappiin ja laittaa töihin päälle joku vähän sporttisempi vaihtoehto. Pukeutumispulmaksi olen myös havainnut sen, ettei pyöräillessä ole hyvä käyttää leveälahkeisia housuja, lahje kun tökkii ikävästi eturattaaseen!
Yksi syy miksen ollut vaihtanut autoa pyörään työmatkoille jo aiemmin oli se, että halusin optimoida ajankäyttöni. En halunnut nousta aamulla aikaisemmin ja kotiinkin halusin päästä mahdollisimman nopeasti. Sitten osoittautuikin, ettei pyörällä kulkemiseen menekään merkittävästi enempää aikaa kuin autolla, ainakaan tämän pituisella matkalla. Pahimpana ruuhka-aikana voi pyörällä olla jopa nopeammin perillä kuin autolla.
Pyöräily on pelkkää plussaa
Työmatkapyöräilystä on huikeasti hyötyjä monestakin eri näkökulmasta. Pyöräilyn yksi ilmeisimmistä hyödyistä on sen positiivinen ympäristövaikutus. Tieliikenne aiheuttaa noin 23 prosenttia Suomen kasvihuonepäästöistä, ja tuosta osuudesta suunnilleen puolet syntyy henkilöautoliikenteestä.
Aktiivinen matkustaminen voi osaltaan auttaa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan aikaisemmin kuin sähköajoneuvot, samalla kun se tarjoaa kohtuuhintaista, luotettavaa, puhdasta ja terveellistä matkustamista ilman ruuhkia. – Christian Brand, Oxfordin yliopisto
Tiedostan myös, ettei kylmällä säällä autollekaan tee hyvää sellainen lyhytajo, jolla olen sitä vuosia rasittanut, joten senkin puolesta on hyvä vähentää tällaista ajoa. Bensakulut pitäisi myös ainakin teoriassa pienentyä, mutta ehkä huomaan tämän vaikutuksen kunnolla sitten, kun vertaan edellisvuoden bensakuluja vuoden lopussa tämän vuoden kuluihin.
Olen aina inhonnut auton valmistelua ennen liikkeelle lähtöä talviaikana, kun se pitää muistaa laittaa lämmitykseen ja välillä auton saa kaivaa 10 sentin lumikerroksen alta (olisipa autokatos). Pyörällä lähteminen on siinä mielessä helppoa, kun huolehtii vain, että laittaa kypärän päähän, pimeällä valot päälle ja lumisateisen yön jälkeen toivoo sormet ristissä, että tiet on ehditty aurata.
Toinen hyvin selkeä hyöty on pyöräilyn terveyttä edistävä vaikutus. Säännöllisellä työmatkapyöräilyllä voi kehittää alaraajojen lihaksia, kohottaa kuntoa tiettyyn pisteeseen asti, parantaa unenlaatua ja stressinsietokykyä sekä pienentää sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, riskiä.
Jos päivässä pyöräilee esimerkiksi 20 minuuttia kuten minä, kertyy pyöräilyä työviikon aikana 1h 40min. Tällöin kohtuukuormitteisesta kestävyysliikunnan viikoittaisesta vähimmäissuosituksesta (2h 30min) on kasassa jo yli puolet.
Kaikista yllättävin ja koukuttavin hyöty pyöräilyyn liittyen on ollut siitä syntyvä hyvä fiilis. Olin odottanut, että pyöräilystä tulisi pakkopullaa, mutta ainakin toistaiseksi muutaman kuukauden kokemuksella odotan edelleen jopa pienellä innolla pyörämatkaa.
Alkuun fiilistelin matkaa musiikkia kuunnellen, mutta viime aikoina en ole enää kuunnellut mitään, vaan olen antanut ajatusten virrata. Pyöräillessä pystyy paremmin ideoida kaikkea toisin kuin autoillessa. Raikas ilma ja pieni liikunta heti aamusta tekee näköjään mielelle hyvää, vaikka matka molempiin suuntiin täytyy vielä jonkin aikaa kulkea pimeässä.
Voit kommentoida alas vaikka jokun hyvän vinkin pyöräilyyn liittyen!
